Puhalla minut eloon.

Olin hukassa itseni ja elämäni kanssa jossain läntisen Euroopan lämpöä hehkuvassa kahvilassa, join idälle tuoksuvaa teetäni ja hiljaa mietin, miten lähtöpisteeseen palaaminen tuntuu väärältä. Kielsin itseltäni mielettömän upean työtilaisuuden, lentoedun ja asunnon keskellä tulppaanien maata, koska olen onnettomasti rakastunut saavuttamattomaan mieheen, joka ei edes lopulta vastaa mitään siitä, mitä ajattelin elämästäni ennen tuota miestä. Ilmoitettuani päätöksestäni kävelin van Goghin taidemuseon käytäviä ja kuunnellessani kielten sekamelskaa kadehdin van Goghin intohimoa, joka minun elämästäni on tällä hetkellä kadoksissa.

Juhlin, nauran ja tanssin pöydillä, mutta mikään ei tunnu miltään. Annan kauniiden naisten ja miesten suudella minua, kuljettaa käsiään vartalollani ja elää hetken minun maailmaani. Olen elänyt tämän elämänvaiheen jo kerran ennenkin, ja kuinka säälittävää se onkaan, luulen, että ne uudet asiat, joita en ole vielä kokeillut, olisivat vakava sitoutuminen, lapset ja omakotitaloidylli. Pelottaa ajatella, että niistä pitäisi löytää sisältö elämään seuraaviksi vuosikymmeniksi, mutta tällä hetkellä ne tuntuvat minusta jännittäviltä ja tavoittelemisen arvoisilta. Olin kulkemassa kohti tuota labyrintin keskusta, jota moni pitää vankilana ja ilman varoitusta minut temmattiin takaisin villiheinää kasvavalle käytävälle, joka johtaa vain umpikujaan.

Lukion jälkeen olin päämäärätietoinen ja kunnianhimoinen, hitusen kovakin, rokkiprinsessa, joka tiesi, mitä halusi ja sai sen. Päämäärätietoisuus ei ole kadonnut mihinkään, mutta päämäärä on tällä hetkellä kuin kosketus - hetken päästä se ei tunnu enää iholla. Kovuus katosi ja tilalle tuli hymyilevä prinsessan elkeistä luopunut aikuistunut nainen, joka olisi ehkä jonain päivänä voinut kasvaa jonkun toisen äidiksi. Nyt en enää tiedä, mitä olen. Haluaisin kasvattaa sen kovan panssarin takaisin, tehdä uran saavuttamatta muuta kuin taloudellista onnea ja nauttia ulkopuolisten kadehdintaa, kuinka pystyn mihin tahansa. Kieltäytymiseni tapahtui tunteen perusteella, sillä kuka tahansa järkevä ihminen olisi vastaanottanut sen työn. Tämä kertoo mielestäni sen, että en kuitenkaan halua olla onneton. Ei kai kukaan halua.

Tänä kesänä tahdon rakastaa liikaa.