Jalanjäljet hiekassa.

Olen mahdollisesti universuminen laiskin blogin päivittäjä. Se ei tarkoita sitä, etteikö olisi tapahtunut valtavasti, minkä vuoksi tästä kirjoituksesta tulee varmasti kuolettavan pitkä. Toivottavasti ei kuitenkaan tylsä.

Kuukausi Keski-Euroopan kuumassa ja kosteassa hyväilyssä meni toisaalta kiduttavan hitaasti, koska tahdoin Suomeen tapaamaan saavuttamatonta miestä, mutta lopulta taas aivan liian nopeasti, koska olisin halunnut nähdä vielä paljon enemmän. Useana aamuna pohdin jossain hyvin syvällä maan alla kulkeneen metrojunan alle hyppäämistä, sillä tuntui, ettei ole mitään toivoa saada sitä elämää takaisin, josta tahtoisin niin kipeästi pitää kiinni. Vähäisen yhteydenpidon välityksellä sain käsityksen, että saavuttamattoman miehen mielestä on parempi, että olemme vain ystäviä eikä hän pysty ajatella elämää romanttisessa mielessä kanssani. Itkin loputtomasti neuvostoliittoaikaisessa opiskelija-asuntolassa, bussimatkalla maaseudun halki Moraviaan ja vielä enemmän eläintarhassa, jossa olemme kulkeneet käsikädessä onnellisina noin vuosi sitten.

Hullaannuin festareilla musiikista, vanhan lentokentän tunnelmasta ja ihmisistä, mutta se ei kantanut minua kovin pitkään. Unohdin neljäksi päiväksi, että minä olen hajonnut tuhansiin palasiin, joista eheän kuvan kasaaminen ei ehkä ole edes mahdollista. Matkalla takaisin Prahaan ukkosmyrskyn halki itä-eurooppalaisen junan kolistessa epäilyttävästi minä romahdin. Ikääntynyt huiviin pukeutunut nainen yritti lohduttaa minua tsekiksi, mutta minä olin jossain irrallisena siitä hetkestä ja ohikiitävästä järvimaisemasta. Sitä tahtoisin välillä olla muutenkin, irti tästä todellisuudesta.

Päivät Prahassa kului pääasiassa aamuisen työaherruksen ollessa vähemmistössä coctail-baareissa, klubeilla, puistoissa ja kauniissa pienissä kaupungeissä ympäri Tsekin tasavaltaa. Kävin myös katsomassa Superbike-sarjan osakilpailua Moraviassa ja tutustuin lajiin perusteellisesti ja ihokohtaisesti. Sen jälkeen velloin taas syyllisyydessä, vaikka tiedän, että saavuttamaton mies tapailee jotain naista, joka ei ole hänen omien sanojensa mukaan häntä itseään älykkäämpi. Kauniisti sanottu naisesta.

Parasta lopulta koko kuukaudessani Prahassa oli tyttö, joka rakastaa kakkua, kissoja ja kavereita. Jotenkin se pari päivää, minkä vietimme yhdessä seisoen päällä puistossa ja pohtien industrial-klubilla tosiasiaa, mistä tietää, jos on pilvessä, oli helpointa aikaa elämässäni pitkään aikaan. Lopulta itkin sateen repimällä lentokentällä odottaessani koneen lähtöä tietoisena siitä, että joudun palaamaan takaisin Helsinkiin, jossa saavuttamaton mies on edelleen saavuttamaton eikä voi tulla onnelliseksi kanssani. Minä en vieläkään täysin ymmärrä sitä, miksi elimme niin kauan yhdessä, jos en ole sellainen, jonka kanssa hän kuvitteli viettävänsä elämänsä.

Samana iltana, kun palasin Helsinkiin, tapasimme ja keskustelimme. Tuolloin lopputuloksena oli se, että hän tahtoo olla ehdottomasti vain ystävä. Seuraavana aamuna olin todella hajalla. Isäni oli huolestuneena soittanut saavuttamattomalle miehelle, jonka seurauksena mies tuli käymään täällä. Me molemmat itkimme, nukuimme yhdessä päiväunet ja saavuttamaton mies sanoi minulle, että hän kuitenkin rakastaa minua. Ja pakeni pois paikalta. Tuon jälkeen olemme nähneet kaksi kertaa, joista toiselle kertaa oli taas sellainen tunnelma, että hänellä on edelleen ikävä minun lähelleni ja viimeiselle kerralla hän totesi, että on varmasti parempi, jos ei pidetä yhteyttä ja jatkamme elämää erillämme. Minun on vaikea ymmärtää, miksi asioista täytyy tehdä niin monimutkaisia, jos kummallakin on tunteita ja työtä tekemällä asiat voisi saada toimimaan. Ehkä olen sitten katsonut liikaa romanttisia elokuvia tai ymmärtänyt parisuhteen jotenkin väärin, mutta minulle se on ainakin sitä, että välittää toisesta niin paljon, että on valmis taistelemaan.

Viimeisen viikon aikana olen sekaantunut kahteen mieheen, joita yhdistää yksi asia, joka tekee kaikesta sosiaalisesti omituista. Toiselta tahdoin vain seksiä, mutta nyt huomaan, että toisesta saatan olla muutoinkin kiinnostunut. Ainakin ajanvietteenä. Olen tavallaan tietoinen siitä, että olen melko kiehtova nainen, mutta silti minua hämmentää, kuinka paljon miehet kohdistavat huomiotaan minuun tällä hetkellä. Ja olen kaiken sen huomion suhteen epäluuloinen, en usko, vilpittömyyteen ja se on todella uuvuttavaa. Haluaisin, että jokainen niistä adoniksista täyttäisi ensin kyselylomakkeen, jossa kerrotaan tarkoitusperät ja ehkä jotain muuta olennaista. Se helpottaisi asioita. Vaikka tahtoisin nauttia vain tosiasiasta, että seksi kallioilla jossain Seurasaaren suunnalla meren ollessa taustalla, oli mielentöntä.

Minä elän, mutta pelkään kuolevani.